Valitse kauppa:

Kalastus-verkkokauppa

Ostoskori on tyhjä

Kirjaudu sisään »

Liity Honkkari Klubiin »

Jerkit

Kaikki tuotemerkit A-Ö »

alakategoria_ylakuva


Jerkkausta pidetään nykyisin yhtenä tehokkaimmista ison hauen kalastusmuodoista. Jerkkeillä kalastaminen tapahtuu heittokalastusvälineillä joko veneestä tai rannalta heitellen. Jerkit eroavat untilevyllisistä vaapuista siinä, ettei niillä ole mitään tiettyä viehekohtaista uintityyliä vaan vieheen liike tehdään käsiliikkeellä ja kelaamisrytmillä. Jerkkien salaisuus piileekin sen uittamistavassa, jota muuttamalla jerkin uintia saa muutettua rauhallisesta uinnista erittäin pomppuilevaan ja ärsyttävään uintityyliin. Jerkit soveltuvat parhaiten aktiivikalastajille ja ne vaativat mielenkiintoa opetella uintiliikkeen hiomista. Hyvän uittotavan kertaalleen oppiminen voit tuottaa suuriakin saaliita. Pääsääntöisesti jerkkejä on kahta tyyppiä sukeltavia ja liukuvia jerkkejä, mitkä toimivat nimensä mukaan hieman eri tavalla vedessä. Sukeltavan jerkit muistuttavat hieman kalaa, kun taas liukuvat jerkit ovat enemmän symmetrisiä etu ja takapään suhteen.

Katso video ja artikkeli hauen jerkkikalastuksesta »

Kysymyksiä ja vastauksia tästä kategoriasta:

(3 Kysymystä : 4 Vastausta)

Kysymykset ja vastaukset kategoriassa Jerkit

Vieheet
>
Jerkit

Esitä kysymyksesi. Jaa vastauksesi toisten kanssa.

 
 
Palaa kysymyksiin & vastauksiin
 
 
Lajittele kysymykset:
 
1 vastaus

Toimiiko aidot

kalajäljitelmät (aito ahven,särki,Salmo,Savage) jerkkaamisessa,tuleeko saalista?Kuvissa ainakin näyttävät aidoilta,uinti taitaa olla paljon myös "tekniikasta" kiinni.Olen aloittamassa jerkkaamista ja aluksi kevyemmillä malleilla,normaali vavalla rannalta heitettynä matalassa alle 1m syvässä vedessä merellä.Jerkkivavan osto myös suunnitteilla (iso hauki kiinnostaa,saalistakin on tullut 1kg-6kg) suosituksia?
Ikä: 45-54
Sukupuoli: Mies
Mieluisin kalastuspaikka: Meri
Millainen kalastaja olen: Aktiivi (11-50 kertaa kaudessa)
Mieluisin kalastustapani: Heittokalastus
Mieluisin kalalajini: Hauki
1 viikko 5 päivää sitten
kirjoittaja
Helsinki
Katso käyttäjän koko profiili (Katso käyttäjän koko profiili)
 
Odota, lisää informaatiota käyttäjästä Kalamies68 ladataan.
Lisäinformaatiota käyttäjästä Kalamies68 ei voitu ladata.
0piste
0/ 0asiakasta piti tätä kysymystä hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen0ei hyödyllinen0

Vastaukset

V: 
Mielestäni joka päivällä on oma ottiväri. Itselläni ei ole mitään kokomuksia kalaimitaatioista. Mutta kyllä nuo särki, ahven ja silakka imitaatiot mahtavat toimia. Kannattaa koittaa varsinkin ahven imitaatioita koska ahvenet uivat yleensä suoraan eteenpäin, kun särjet normaalisti menee minne sattuu (vaikka 2 metriä eteenpäin ja siten takaisin) mutta kyllä särki imitaatiot myös toimivat. . Löysin netistä yhden kuvan jossa Salmo Slider mahtaa pyytää jopa liian hyvin.

KUVA

Ikä: Alle 25
Sukupuoli: Mies
Millainen kalastaja olen: Pro (yli 50 kertaa kaudessa)
Kuvia tähän vastaukseen
(napsauta nähdäksesi täysikokoisen kuvan)
Käyttäjän lähettämä valokuva
1 viikko sitten
kirjoittaja
Kymenlaakso
Katso käyttäjän koko profiili (Katso käyttäjän koko profiili)
 
Odota, lisää informaatiota käyttäjästä sohjokauha ladataan.
Lisäinformaatiota käyttäjästä sohjokauha ei voitu ladata.
0piste
0/ 0asiakasta piti tätä vastausta hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen0ei hyödyllinen0
Ikä: 55-64
Sukupuoli: Mies
Mieluisin kalastuspaikka: Järvi
Millainen kalastaja olen: Aktiivi (11-50 kertaa kaudessa)
Mieluisin kalastustapani: Heittokalastus
Mieluisin kalalajini: Hauki
3 kuukautta 3 viikkoa sitten
kirjoittaja
Ei nimimerkkiä
Kemijärvi
0piste
0/ 0asiakasta piti tätä kysymystä hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen0ei hyödyllinen0

Vastaukset

V: 
Hitaasti uppoava, normaali uppo, nopea uppo.. näitä termejä tosiaan käytetään paljon mm. nettikeskusteluissa. Hidas uppo voisi olla esim. Buster Jerk Shallow, Bomber Herky Jerky Suspending, jotka uppoavat hyvin hitaasti, esim. yhden metrin viidessä sekunnissa tai sitäkin hitaammin.
Normaali uppo, esim. Bomber Herky Jerky ja perus Buster Jerk ja monet muuta jerkit. Uppoamisnopeus on noin 1m kolmessa sekunnissa.
Nopeasti uppoavat ovat taas tästä vieläkin nopeammin uppoavia, joita on tosin suht vähän tarjolla. Tämä taas johtuu siitä, että jerkeillä kalastetaan pääasiassa 0,5-3m syvyyksissä, joihin hitasti ja normaalisti uppoavat riittävät hyvin. Yksi kohtuullisen nopeasti uppoava jerkki on esim. Savagear Belly Up 15cm.
Ikä: 25-34
Sukupuoli: Mies
Mieluisin kalastuspaikka: Meri
Millainen kalastaja olen: Pro (yli 50 kertaa kaudessa)
Mieluisin kalalajini: Hauki
2 kuukautta, 1 viikko sitten
kirjoittaja
Lohja
Katso käyttäjän koko profiili (Katso käyttäjän koko profiili)
 
Odota, lisää informaatiota käyttäjästä Tupe ladataan.
Lisäinformaatiota käyttäjästä Tupe ei voitu ladata.
+3pistettä
3/ 3asiakasta piti tätä vastausta hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen3ei hyödyllinen0
Ikä: 35-44
Sukupuoli: Mies
Mieluisin kalastuspaikka: Järvi
Millainen kalastaja olen: Satunnainen (1-10 kertaa kaudessa)
5 kuukautta 4 viikkoa sitten
kirjoittaja
Ei nimimerkkiä
Keski-uusimaa
0piste
0/ 0asiakasta piti tätä kysymystä hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen0ei hyödyllinen0

Vastaukset

V: 
Olen sitä mieltä, että kannattaa panostaa alkuun vain pariin eri jerkkimalliin ja hankkia niistä muutamia perusvärejä. Oppii helpommin niiden uittotyylit kuin siten, että joka heitolla on eri jerkki kiinni siiman päässä.

Tässä esimerkki suositus:
Bomber Herky Jerky
http://kalastus.hongkong.fi/fi/vieheet/jerkit/bomber-herky-jerky-jerkki/p/16543/
siitä värit erittäin varmat perusvärit:
-gfwigg10 (papukaija)
-sal88 (pumu)
-sal90 (keltainen)
-gfskm (paskis)

Ja jos kalastat paljon ihan matalissa paikoissa niin kannattaa lisäksi hommata muutamia (tai vaikka samat värit) pintamallina = Suspending
http://kalastus.hongkong.fi/fi/vieheet/jerkit/bomber-herky-jerky-suspending-jerkki/p/16325/

Heti keväällä kun vesi on kylmää niin todella rauhallista uittoa ja pidempiä pysäytyksiä. Välillä riittää erittäin hyvin esim. että vain kelalla hieman antaa jerkille uintia epäsäännöllisellä kelauksella. Sama toimii esim. parasta aikaa kun veden lämmöt on pikkunut jo 4-6 asteen välille.
Lämimän veden aikana ja kudun jälkeen sittten voi antaa jerkille jo nopeampaakin liiketta.

Perukkeeksi on hyvä tuo tuotesuosituksissa oleva Patriotin titaaniperuke, pituus 45cm ja vetolujuus 46kg. Sillä pärjää hienosti isompienkin kalojen kanssa.
Ikä: 25-34
Sukupuoli: Mies
Mieluisin kalastuspaikka: Meri
Millainen kalastaja olen: Pro (yli 50 kertaa kaudessa)
5 kuukautta 3 viikkoa sitten
kirjoittaja
Lohja
Katso käyttäjän koko profiili (Katso käyttäjän koko profiili)
 
Odota, lisää informaatiota käyttäjästä Tupe ladataan.
Lisäinformaatiota käyttäjästä Tupe ei voitu ladata.
+3pistettä
3/ 3asiakasta piti tätä vastausta hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen3ei hyödyllinen0
Äänestä parhaaksi vastaukseksi
Kiitos äänestämisestä

V: 
Jos sinulla ei ole varsinaista raskaampaan jerkkikalastukseen soveltuvaa vapa/kela yhdistelmää, vaan käytettävissä on esim. tyypillinen keskiraskas hauenkalastukseen soveltuva yhdistelmä, niin ehdottomasti suosittelisin Salmo Slideria esim. 10F (float, pintamalli) tai 10S (sinking, syvempään veteen) koossa. Sitä voi kivasti heitellä normaaleilla vavoilla ja sen saa aivan kelauitolla uimaan hienosti. Useampi vannoo nimenomaan 10F mallin nimeen, joka matalahkossa vedessä on tosiaan hyvä peli.Toinen hyvä valinta samaan tarkoitukseen on Siek-M Glappy jerkki, joka on oma suosikkini ylipäänsä jerkeistä.
Ikä: 35-44
Sukupuoli: Mies
Mieluisin kalastuspaikka: Meri
Millainen kalastaja olen: Pro (yli 50 kertaa kaudessa)
 
Käyttäjän tuotesuositukset
Salmo Slider 10F jerkki
4 kaikkiaan 5:sta(2)
 
 
 
Salmo Slider 10S jerkki
4,1 kaikkiaan 5:sta(15)
 
 
 
 
 
 
5 kuukautta 3 viikkoa sitten
kirjoittaja
Vantaa
Katso käyttäjän koko profiili (Katso käyttäjän koko profiili)
 
Odota, lisää informaatiota käyttäjästä Kalastaja74 ladataan.
Lisäinformaatiota käyttäjästä Kalastaja74 ei voitu ladata.
+7pistettä
8/ 9asiakasta piti tätä vastausta hyödyllisenä.
Onko tämä arvostelu hyödyllinen?hyödyllinen8ei hyödyllinen1
Äänestä parhaaksi vastaukseksi
Kiitos äänestämisestä
1 / 1

Kategorian Kamp;V

3 Kysymystä | 4 Vastausta
1 / 1

alakategoria_alalistaus

alakategoria_alakuva






Katso opas hauen jerkkikalastuksesta »


Video ja artikkeli hauen jerkkikalastuksesta: oppaassa kerrotaan ja näytetään
jerkkauksen perusteita: miten ja millaisilla välineillä jerkkikalastusta harrastetaan.

Katso artikkeli »

Verkkokauppa

  • Asiakaspalvelu(Vain verkkokauppa-asiat)

Verkkokaupan käyttö

Omat tiedot

Maksutavat verkkokaupassa

maksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapa

maksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapamaksutapa

Klarna-lasku ja -tili eivät ole maksutapoja tavarataloissa.